Anne Frankin Päiväkirja

Luin kirjan nimeltä Päiväkirja. Anne Frankin kirjoittaman Päiväkirjan on koonnut kasaan Annen isä Otto Frank päästyään turvaan keskitysleiriltä. Päiväkirjamerkinnät ovat suurimmaksi osaksi Annen itsensä kirjoittamia ja sijoittuvat aikavälille 12.06.1942-01.08.1944. Otto Frank on kuitenkin tehnyt merkintöihin lisäyksiä kootessaan ne yhdeksi kirjaksi. Teoksen aiempi versio Anne Frank: Nuoren tytön päiväkirja, ilmestyi suomeksi vuodesta 1955 aina vuoteen 2001 asti. Nykyinen versio on ilmestynyt ensimmäisen kerran vuonna 2002. Päiväkirjan kustantajana on toiminut Tammi ja kirjan on suomentanut Anita Ode.

Päiväkirjan kirjoittaja on Anne Frank, joka toimii myös kirjan päähenkilönä. Muita kirjan henkilöitä ovat Annen perheenjäsenet: Annen isä Otto Frank, Annen äiti Edith Frank ja Annen isosisko Margot Frank sekä Salaisessa siivessä Frankin perheen lisäksi asunut Pelsien perhe. Pelsien perheeseen kuuluvat: äiti Pels eli Auguste van Pels (van Daan), isä Pels eli Hermann van Pels (van Daan) sekä heidän poikansa ja Annen rakkaudenkohde Peter van Pels (van Daan). Kahden perheen lisäksi kirjassa seikkailevat yksittäiset tapaukset, joihin kuuluvat: Salaisessa siivessä perheiden lisäksi asunut Fritz Preffer eli Albert Dussel sekä Salaisen siiven auttajat Viktor Kugler, Johannes Kleiman, Miep Gies ja Elisabeth (Beb) Voskuijlia.

Kirjan päähenkilö Anne on nuori, juuri murrosikään kasvava hiljainen tyttö, jonka elämä ei todellakaan ole helppoa. Annen oikukas ja eloisa temperamentti sekä se, että Anne pystyy kirjoittamaan tunteistaan päiväkirjalleen ovat kuitenkin varmasti osana siihen, että Anne jaksaa elää pommitusten ja kaiken muun kauhean keskellä. Oikukkuuden ansiosta Anne myös osaa sanoa vastaan Salaisessa siivessä häneen kohdistuviin huutoihin ja valituksiin, joita eritoten Annen äiti Annea kohtaan aiheuttaa. Anne kertoo päiväkirjalleen useampaan otteeseen äidin valittamisen seurauksena, että ei pysty rakastamaan äitiään eikä koe häntä omakseen. Annen välit isää ja siskoaan kohtaan ovat kuitenkin lämpöisemmät. Lisäksi Anne alkaa kirjan puolenvälin tienoilla tulla hyvin toimeen van Daanien pojan Peterin kanssa. Lopulta he viettävätkin Peterin kanssa lähestulkoon kaikki päivät yhdessä opiskellen ja katsellen ulos verhojen raoista. Ihmissuhteiden lämpenemiseen on syynä varmasti se, kuinka Anne kasvaa ja kehittyy matkan varrella pienestä tytöstä nuoreksi naiseksi. Kirjaa lukiessa huomaa myös Annen henkisen kypsymisen, mikä välittyy kirjasta niin, että Anne pystyy kirjoittamaan päiväkirjaansa intiimimpiäkin asioita.

Mielestäni Anne Frankin päiväkirjan tärkeänä teemana voisi pitää rakkautta ja ystävyyttä. Annen elämässä ei olisi mitään ilman perhettä ja muita Salaisen siiven asukkaita. Yhdessä kaikki piileskelijät voivat jakaa kirjasta välittyvän tuskan ja kamppailla kuolemaa ja kiinni jäämistä vastaan. Tärkeää on myös saada apua toisilta, koska eläminen Salaisessa siivessä esimerkiksi ilman ruoka-apua ei olisi ollut mahdollista.

Kirjan miljöönä toimii Alankomaat, Saksa ja erityisesti Hollanti, missä Frankien perhe asui ja missä Salainen siipi sijaitsi. Salainen siipi on alunperin Otto Frankin työpaikka, jonne on kuitenkin järjestetty ullakolle ja yläkertaan tilaa kahdeksaa piileskelijää varten. Suurimmaksi osaksi päiväkirjamerkinnät on kirjoitettukin Salaisesta siivestä, jossa Frankien perhe piileskelee yhdessä van Daanien sekä herra Dusselin kanssa. Ohimennen kirjassa on myös mainittuna keskitysleirejä, mutta niillä ei ole kuitenkaan yhtä suurta roolia kuin Salaisella siivellä. Salainen siipi oli nimittäin ainoa paikka elossa säilymiseen, koska juutalaiset eivät voineet mennä ulos ulkona liikkuneiden Saksan järjestämien Vihreiden poliisien takia.

Koko päiväkirja lähtee käyntiin siitä, kun Anne saa 13-vuotis syntymäpäivälahjaksi tämän kyseisen päiväkirjan, johon hän alkaa säännöllisesti kirjoittamaan tapahtumista ja omista pohdinnoistaan. Anne kertoo esimerkiksi siitä, kuinka heidän avustajansa tuovat heille ruokaa ja mitä kaikkea piileskelijät opiskelevat Siivessä. Aluksi Anne kirjoittaa päiväkirjaansa satunnaisesti, mutta Salaiseen siipeen tullessaan hän alkaa kirjoittamaan siihen säännöllisemmin ja säännöllisemmin, lähes päivittäin. Voisikin sanoa, että päiväkirjasta tulee merkittävä osa Annen elämää. Päiväkirjaan kirjoittaessaan Anne saa myös aikaa kulumaan, sillä ajan kuluttaminen osoittautuu erittäin vaikeaksi, kun ei voi mennä ulos ja täytyy olla hiljaa jottei kukaan vahingossakaan kuule ja saa selville, että Salaisessa siivessä asutaan.

Viimeisessä päiväkirjamerkinnässä Anne antaa käsityksen, että kaikki olisi hyvin ja liittoutuneet etenisivät, pelastuminen olisi erittäin lähellä. Merkintä on kirjoitettu 01.08.1944 eli pari päivää ennen kuin piileskelijät jäivät kiinni Vihreille poliiseille. Loppu on erittäin hämmentävä juuri tämän takia, koska käänne on valtava. On ymmärrettävää, että piilossa olian on vaikea arvioida oikeaa tilannetta, mutta miten kaikki vaikuttaa jo niin valoisalta ja siltä, että piileskelijät voisivat jatkaa elämäänsä pian ilman pelkoja vainoista ja jossakin aivan muualla kuin Salaisessa siivessä.

Viimeisen päiväkirjamerkinnän jälkeen kirjassa on luku, mikä on nimeltään loppusanat. Luvussa kerrotaan milloin piileskelijät ja kaksi avustajista jäivät kiinni ja minne heidät kuljetettiin sekä se milloin kukakin heistä kuoli. Ensimmäisenä piileskelijöistä kuoli Edith Frank, Annen äiti, joka kuoli 06. tammikuuta 1945. Annen ja Margotin kuolinpäiviä ei osata sanoa tarkasti, mutta he kuolivat Bergen-Belsenin keskitysleirillä huonojen hygieniaolosuhteiden takia helmikuun lopussa tai maaliskuun alussa vuonna 1945. Ainoa, joka selvisi keskitysleiriltä hengissä oli juuri Annen isä Otto Frank, joka vapauduttuaan omistautui Annen päiväkirjalle ja kuoli lopulta 19. elokuuta 1980.

Mielestäni kirja oli hyvä, vaikka loppu olikin surullinen. Kirjaa oli mielenkiintoista lukea, koska olemme käsitelleet koulussa historian tunneilla juutalaisia ja keskitysleirejä. Olin kuullut kirjan nimen aiemmin ja tiesin suunnilleen mistä se kertoo ennen omaa lukukokemustani. Päiväkirja oli myös selkeä ja sitä oli helppo lukea. Välillä jotkut kohdat tuntuivat tylsiltä, mutta se on ihan ymmärrettävää, koska Salaisessa siivessä ei todellakaan jokaisena päivänä tapahtunut mitään erityistä. Päiväkirja olisi kuitenkin voinut olla vielä tylsempikin, jos Anne olisi kirjoittanut pelkästään Salaisen siiven tapahtumista eikä yhtään omista mietteistään. Voisin suositella kirjaa kaikille ketkä ovat vähänkään kirjasta kiinnostuneita!

Anne Frank-Päiväkirja (kysymyksiä ja pohdintoja)

1. Onko päiväkirja oikeasti Anne Frankin kirjoittama ja todella paikkansa pitävä?
- Kyllä on! Anne on kirjoittanut muistiin päiväkirjamerkintöjään aikavälillä 12.06.1942-01.08.1944 ollessaan piilossa juutalaisiin kohdistuneiden vainojen takia.

2. Miten päiväkirja on säilynyt niin pitkälle, että Otto Frank on pystynyt kokoamaan ja julkaisemaan sen?
- Tähän kysymykseen kirja ei antanut vastausta. Ihmeellistä on se, että päiväkirjamerkintöjä ei ole poltettu ja, että Otto Frank on löytänyt Annen kirjoittamat päiväkirjamerkinnät vielä keskitysleirin jälkeen.

3. Miten Salaisessa siivessä asuneet henkilöt eivät jääneet kiinni aikaisemmin tai kuolleet pommituksissa?
- Salaisessa siivessä asuneilla henkilöillä on käynyt erittäin hyvä tuuri, koska ratsioita tehtiin vähän väliä ja kirjassa kerrotaan, kuinka sotaa käytiin kokoajan heidän ympärillään. Onkin ihmeellistä miten he selvisivät näinkin pitkälle elossa.

4. Miksi kirja on sensuroitu?
- Kirjan sensurointiin liittyy varmasti monta seikkaa. Ainakin se, että kirja kertoo juutalaisiin kohdistuneista vainoista mitään kaunistelematta sekä Saksassa päiväkirjan kirjoitushetkellä vallinneet sotaiset olot. Näiden seikkojen lisäksi kävi ilmi, että kieltämisen syynä ovat olleet myös homoseksuaaliset teemat vuoteen 2010 asti.
http://world.edu/banned-book-awareness-diary-young-girl-anne-frank/

Runoni

kirjankansiseinäikkunanreunuksetkattovalottaulukaappihyllypaperiseinäkumikengätvillapaitaraidatpitkähihainenpulpettipöytäverhot

Ikkunasta pudonnut eukko, KOM Sattumia

Kävimme katsomassa äidinkielen ryhmän kanssa KOM-teatterissa näytelmän Sattumia. Päällimmäisenä mieleeni jäi kohtaus Ikkunasta pudonnut eukko. Kohtaus oli mieleenpainuva, mutta haluaisin tehdä siitä kuitenkin hieman erilaisen ja vielä helpommin ymmärrettävän, jotta koko kohtauksen juju tulisi kerralla helposti selville.

Kohtaus oli näytelmässä esitetty niin, että ikkunan luokse meni ensin yksi eukko, joka avasi ikkunan ja ihmetteli mitä alhaalla näkyi. Ikkunasta ulos katselemisen yhteydessä ja kurkotellessaan hän putosi ikkunasta alas. Ensimmäisen eukon jälkeen tuli vielä viisi eukkoa, jotka kaikki putosivat samaisesta ikkunasta alas vuorotellen. Eukkojen lisäksi kohtauksessa oli Minä, joka katsoo sivusta miten eukot putoilevat. Kohtauksen lopussa Minä lähtee Maltsevskin torille, jossa sokea mies oli kuuleman mukaan saanut lahjaksi villasaalin. Lavalla ei ollut käytetty erityisemmin mitään valotehosteita tai rekvisiittaa.

Itse olisin toteuttanut kohtauksen niin, että Minä olisi tullut kohtauksessa paremmin selville. Voin sanoa, että en edes huomannut Minää koko kohtauksessa. Pääpaino oli ehdottomasti putoavat eukot, mutta Minä olisi voinut olla esillä jossain sivulla niin, että hänet olisi selkeästi huomannut. Muuten kohtaus oli yksi helpoiten ymmärrettäviä koko näytelmässä, joten suuria muutoksia ei tarvitsisi tehdä. Henkilöiden esille panon yhteydessä muokkaisin myös näyttämön valoja ja äänitehosteita sekä lisäisin lisää rekvisiittaa näyttämölle. Valojen avulla loisin ennen kaikkea kotoisampaa tunnelmaa. Nyt koko näyttämö oli valaistu kirkkaasti, joten vähentäisin valojen määrää ja kohdistaisin ne näyttelijöiden kulkureitille. Putoamisen haluaisin tehostaa äänitehosteiden avulla, jotta oikeasti välittyisi tunnelma, että mummot putoavat oikein kunnolla ikkunasta. Lisäksi henkilöt voisivat huutaa pudotessaan esimerkiksi kirkua ja huutaa. Rekvisiitaksi lisäisin esimerkiksi perinteisen keittiökalustuksen ja ainakin pöydän, tuolit, kaapin, maton ja valaisimen.

Omasta suunnitelmastani löytyy eroja teatterissa esitettyyn kohtaukseen. Ei mitenkään radikaaleja muutoksia, mutta muutoksia kuitenkin. Suurin muutos esitetyn kohtauksen ja oman suunnittelemani kohtauksen välillä on varmaankin Minä ja Minän esittäminen kohtauksessa. Toinen suuri muutos on kohtauksen valotehostus, johon olisin kaivannut pientä parannusta. Kolmas tärkeä muutos on rekvisiitta, joka puuttui lavalta mielestäni täysin. Lavalta löytyi vain perus rekvisiitta lavan reunalla eli paljon tuoleja, joita käytettiin muissa kohtauksissa, mutta tässä kyseisessä kohtauksessa ei ollut käytetty mitään rekvisiittaa. Kohtaukseen tehtävien muutosten ei kuitenkaan tarvitsisi olla suuria, sillä jo pienillä muutoksilla saa erittäin paljon aikaan.

Kohtauksen tunnelma teatterissa oli hieman hämmentävä ja loppu jäi epäselväksi. Voi olla, että loppu jäi epäselväksi myös sen takia, koska näytelmä oli täynnä pieniä kohtauksia, mutta osittain myös sen takia, että lopussa ollut Minä ei koskaan paljastunut kohtauksesta ainakaan minulle. Voisin myös sanoa, että en olisi tajunnut kohtausta, jos en olisi saanut lukea kohtauksen käsikirjoitusta. Toisaalta kohtaus oli kuitenkin yksi parhaista, koska siinä olleet eukot tekivät vaikutuksen minuun. En oikein osaa sanoa lähtisinkö tekemään mitään muutoksia kohtauksen tunnelmaan, koska tunnelma on osittain kiinni myös siitä, millainen yleisö on ja miten yleisö reagoi siihen, mitä näyttämöllä milloinkin tapahtuu. Mielestäni kohtauksessa yleisö oli ihan tavallisesti mukana, eli katsoi mitä näyttämöllä tapahtuu, taputti ja nauroi silloin, kun kohtaus antoi naurulle mahdollisuuden.

Näyttelijävalinta oli mielestäni hyvä. Kaikki näyttelijät osasivat näytellä vakuuttavasti ja välittyi tunnelma, että he tiesivät mitä ovat tekemässä. Hyvään näyttelijä valintaan vaikutti myös näyttelijöiden puvustus, Eukot oli nimittäin puvustettu harmaisiin peruukkeihin ja heillä oli tohvelit jaloissaan. Päällään heillä oli villapaidat tai -takit ja jaloissaan villahousut. Puvuista mieleen jäikin juuri oikeanlainen tunnelma. Pukujen lisäksi eukoilla oli kävelykepit ja he kävelivät mummomaisin horjuvin askelin. Näyttelijävalintaa ja puvustusta en lähtisi muuttamaan ollenkaan.

Esitetystä kohtauksesta jäikin kokonaisuudessaan positiivinen mieli ja kohtaus jäi yhtenä parhaista mieleeni. Voisin mennä katsomaan näytelmän uudestaan, sillä katsoessa sen uudestaan voisi taas kiinnittää huomioita erilaisiin asioihin ja ymmärtää enemmän kohtauksista. Olisi myös hauska nähdä kohtaus Ikkunasta pudonnut eukko uudestaan nyt, kun on päässyt lukemaan kohtauksen käsikirjoituksen. Erottaisiko kohtauksesta nyt sivulta katsoneen Minän?

Palindromiruno

Isi aja akka:tutut.
Akka:älä.
Isi:ookoo.
Akka:älä.
Isi saat, aja taas isi.
Älä:akka.
Ookoo:isi.
Älä:akka.
Tutut:akka aja isi.

~ kypen knöl

Runo laulunsanoista

Mun täytyy luottaa ja antaa vaan mennä. Muista et joskus tuun viel sun luokse bäckii. Lähtö lähenee, mä en osaa pysyä paikalla. Tie kutsuu, mun on mentävä.

Oon kai koukussa vauhtiin, koukus tähän elämään. Mun pitää mennä vaikka aina ei huvittais. Voittajat ei pelkää hävii. Joka päivä ku on elossa ni pitää elää.

Olisko tää mahdollista? Päästän suustani mitä sattuu. Faija neuvoo: sano mitä varot, varo mitä sanot, jos sanot mitä sattuu se sattuu mitä sanot. Rohkeus ei oo sitä ettei pelota vaan et uskaltaa hyppää vaik ei tiedä selviikö elossa.

Jos jotain aloittaa ei voi alkaa pelkää huomista ja sä tiedät miks me ollaan tääl, rakkaudest lajiin. Lähetät mut matkaan, mä palaan takas ja kun en tullut sä hajosit. Näenkö mä sua enää koskaan?

Vielä viimeisen kerran: sano mitä varot, varo mitä sanot, jos sanot mitä sattuu se sattuu mitä sanot.

Lähteinä:
Cheek- Äärirajoilla
Cheek- Ohituskaistalla feat. Mikael Gabriel
Elastinen- Bumerangi
JVG- Tuulisii feat. Pete Parkkonen
JVG- Faija feat. Nopsajalka
Mikael Gabriel- Kipua
Mikael Gabriel- Viimeisen kerran feat. Diandra
Spekti- Scatman

Haiku

Maapallo kiertää,
mutta kuka voi tietää,
mitä se kiertää.

2 x 6 sanan mittaista novellia

Kuka minä olen?
En pysty vastaamaan.

Pituutta huimat 156.
Hän on Maire.

Analyysini sarjakuvasta

Valitsin luettavakseni sarjakuva-analyysia varten albumin joka kertoo Teuvo Lylyn seikkailuista ja on nimeltään Työ tekijäänsä kiittää. Albumin on käsikirjoittanut Pekka Seppänen ja kuvat albumiin on piirtänyt Jari Pantzar yhdessä Pertti Hämäläisen kanssa. Albumin stripit ovat ilmestyneet ennen albumiksi kokoamista Ilta-Sanomissa ja Helsingin Sanomissa. Teos on julkaistu vuonna 1998 ja sen on kustantanut Arktinen Banaani, Cosmoprint OY. Stripit ovat teemaltaan iloisia ja hauskoja kielellä leikittelyn tuloksia!

Albumi koostuu irrallisista stripeistä, jotka ovat kuitenkin sidoksissa toisiinsa eri tavoin. Kaikki stripit ovat mustavalkoisia ja ruutuja on suunnilleen yhtä monta ja ruudut on aseteltu suunnilleen samalla tavalla jokaisessa stripissä. Sidoskeinoja ovat myös se, että kaikissa stripeissä leikitellään kielellä ja se, että niissä seikkailee sama henkilö. Jokaisesta stripistä käy myös ilmi, että Teuvo Lyly on tyly kansalainen, häntä kannattaa kuunnella ja hän sanoo asiat niin kuin ne ovat.

Sarjakuvien päähenkilö on kuin onkin itse Teuvo Lyly, joka seikkailee milloin missäkin paikassa. Teuvo on mies jolla on puku päällä joka tilanteessa. Puvun lisäksi Teuvon tunnistaa pyöreistä silmälaseista, isosta ja pyöreästä nenästä sekä Teuvon eriskummallisesta vartalon muodosta. Teuvon pää on nimittäin muodoltaan pitkä ja kapea, toisin kuin hänen vartalonsa, joka on lyhyt ja pyöreä. Erityisen ulkomuotonsa lisäksi Teuvo Lylylle on tyypillistä se, että hänellä on erikoinen huumorintaju ja hänellä tuntuu olevan aina jotain sanottavaa joka asiassa. Hän on siis hyvin sanavalmis persoona. Teuvon lisäksi albumissa on kaksi muuta henkilöä tärkeissä rooleissa. Nämä henkilöt ovat Elisabeth, joka on Teuvon tyttöystävä ja Pauli, joka on Teuvon naapuri. Molemmilla on samanlainen vartalo kuin Teuvolla, suuri pää suhteessa muuhun vartaloon. Teuvon suhde muihin ihmisiin on pohjimmiltaan varmasti välittävä, mutta hän ei osaa ilmaista itseään lempeänä. Teuvo on tavallinen kaduntallaaja, joka juttelee eri tilanteissa eri henkilöiden kanssa. Hän osaa puhua myös tuntemattomien kanssa. Teuvo kuitenkin elää hieman omanlaistansa eristäytynyttä elämää ja on hyvä, että hänellä on Elisabeth, joka ymmärtää Teuvoa paremmin nykyajan laitteista. Paulin ja Teuvon suhde on tavallinen naapurien välinen suhde (välillä kuittaillaan toisten tekemisistä ja välillä ollaan parhaita naapureita). Paulille ominaista on se, että hän aina vähän kyseenalaistaa Teuvon tekemisiä ja kurkkii mitä Teuvo mahtaakaan puuhailla aidan toisella puolella.

Sarjakuvan miljöö on kolmella sanalla kuvailtuna arkinen, tavallinen ja yksinkertainen. Stripeissä on käytetty erilaisia miljöitä, mutta kaikki miljööt ovat muutamaa unen tyyppistä miljöötä lukuunottamatta täysin normaaleja ja tavanomaisia. Välillä miljöö on Teuvon ja Teuvon naapurin välisen aidan ympärillä, kun taas välillä Teuvo kuvataan kauppareissullaan kassakoneen luona. Esineet kuvataan esineinä eikä niitä vääristellä mitenkään.

Teoksen arvomaailma on oikeastaan erittäin tavanomainen. Kaikilla teoksessa esiintyvillä henkilöillä on samanlaiset oikeudet ja kaikki ovat tasa-arvossa. Kukaan ei käytä teoksessa valtaa hyväkseen, rahaa on sen verran mitä tarvitsee, henkilöt ovat erinäköisiä ja erilaisia keskenään ja kaikki ovat yhtä terveitä. Teuvon mielipiteitä kunnioitetaan ja häntä autetaan, vaikka hän saattaakin välillä sanoa jotain negatiivista nykymaailman menosta. Teuvo elää tavallista iäkkään puoleisen miehen elämää ja häntä kutsutaan tylyimmäksi kansalaiseksi. Kun Teuvo tulee paikalle hän laittaa asiat ojennukseen eikä jää seisomaan tyhjän kanssa. Henkilöt sanovat asiat toisilleen vääristelemättä, välittävät toisistaan ja heillä on kaikki asiat erittäin mallikkaasti.

Albumin piirrostekniikka on yksinkertainen. Kannessa on käytetty värejä, mutta muuten teos on mustavalkoinen. Mustavalkoisuuden ansiosta albumi on selkeä ja stripit helposti luettavissa. Stripeissä on käytetty erilaisia rakenteita, toisissa niistä on kolme ruutua ja toisissa kuusi. Eroavaisuudet eivät kuitenkaan haittaa, koska albumin rakenne on pysynyt selkeänä eroavaisuuksista huolimatta. Ruudut on piirretty niin, että henkilöt näkyvät niissä kokonaan ja henkilöiden lisäksi myös miljöötä näkyy ruudussa. Laajankuvan avulla saa helposti selville sen millaiseen tilanteeseen stripin tilanne liittyy. Muina tehokeinoina on käytetty erityylisiä puhekuplia (Teuvon ajatellessa puhekuplassa on piparkakkureunat) ja puhekuplien sisällä saattaa olla erimerkkejä kertomassa kirosanasta tai sitten teksti on tummennettu ja tarkoittaa sitä, että joku huutaa jotain. Joissain stripeissä yksi ruuduista saattaa olla erilainen kuin muut esimerkiksi pienempi.

Kuvat ja sanat ovat suhteessa toisiinsa albumissa. Minun mielestäni myös lukutaidoton pystyisi ymmärtämään mitä stripeissä sanotaan, mutta on kuitenkin erittäin tärkeää, että ymmärtää mitä puhekuplissa sanotaan. Puhekuplat ovat tärkeässä osassa, koska niissä leikitellään suomen kielellä ja sanonnoilla. Tarina stripeissä etenee puhekuplien ja kuvien avulla sillä stripeissän ei ole käytetty selostustekstejä. Näissä stripeissä tarina etenee niin, että kuvat selittävät tekstiä. Stripeissä saattaa olla tekstillisesti myös 'toinen puoli', joka viittaa kuvan ulkopuolelle sisäpuolen lisäksi. Helpointa on kuitenkin yhdistää teksti kuvaan.

Minua kiinnosti tässä kyseisessä sarjakuva-albumissa suomen kieli ja se, miten kielellä pystytään leikittelemään. Teuvolla oli sanat valmiina jokaiseen tilanteeseen. Kielen lisäksi albumin mustavalko värimaailma kiinnosti ja se, että albumissa seikkaileva Teuvo oli tavallinen ihminen eikä mikään supermies.

Vastauksia Lauran kysymyksiin

Luetko yleensä runoja?
En lue yleensä ollenkaan runoja ellei joku ole vinkannut minulle jotain tiettyä runoa.

Millaisia runoja luit Karaoke-projektia varten?
Karaoke-projektia varten luin monipuolisesti erilaisia runoja. Luin yhteensä neljä runokokoelmaa, jotka olivat: Joni Lankin Tarpeeksi nisäkäs,Henriikka Tavin Toivo, Ilpo Tiihosen valitut runot Lyhyt Oodi Kaikelle sekä Vilja-Tuulia Huotarisen Seitsemän enoa.

Tunsitko entuudestaan runoilijaa, jonka valitsitte Karaokeen?
En tuntenut etukäteen ketään runoilijoista joiden runoja luin runokaraoke-projektia varten.

Mitä ajatuksia lukemasi runot sinussa herättivät?

Ensimmäisestä kirjasta (Tarpeeksi nisäkäs) valitsin runon Näin unta että hukkasin toisen kenkäni. En ollut kuullut runosta aiemmin. Kaikki kirjan runot olivat jollain tavalla synkkiä ja negatiivisia ja mikään kirjan runoista ei ollut erityisesti minun mieleeni. Valitsin kuitenkin runon Näin unta että hukkasin toisen kenkäni, koska se kuulosti edes jollain tavalla hyvältä ja jäi mieleen kirjan luettuani.

Toisesta kirjasta (Toivo) valitsin runon Kehtolaulu kevyille otuksille, koska siinä leikiteltiin sanalla ilma. Sanoilla leikittely tuo runoon jonkin sortin salaperäisyyttä ja mielenkiintoa.

Kolmannesta runokirjasta eli Ilpo Tiihosen valitut runot Lyhyt Oodi Kaikelle valitsin runon Unilelu. Unilelu on samanlainen kuin runo Kehtolaulu kevyille otuksille, siinä leikitellään sanalla isi ja siihen keksitään erilaisia yhdistelmiä.

Näistä runoista oikein mikään ei ollut erityisen hyvä runokaraoke-projektia varten, mutta ehkä karaokeen olisin voinut valita runon Unilelu.

Neljännestä runokirjasta valitsin runon nimeltä Kasteiset niityt, koska se vain oli jotenkin hämyinen ja rakkauteen liittyvä.

Aiotko jatkaa runojen lukemista itsenäisesti? (Tai jos lukenut ennenkin: Löysitkö projektin runoista uutta luettavaa?)

Lähiaikoina runot ovat alkaneet kiinnostaa minua entistä enemmän, etenkin runoissa käytettävä kieli ja salaperäisyys sekä etenkin se, että eri ihmiset tulkitsevat runoja aivan eri tavalla juuri runojen salaperäisyyden takia. Aion jatkossa lukea runoja enemmän ja lainata runokirjallisuutta kirjastosta, tutustua runojen maailmaan.